Olen ihastunut. Tähän maahan ja kaupunkiin. Kaikki tuntuu mahdolliselta ja vapaalta. Toki tässä ihastumisessa on varmasti alkuhetken huumaa. Mitä tahansa paikallisilta kysyy, niin vastaus ei ole ikinä ei. Viime viikon vapaudentunne saattoi johtua myös siitä, että luennot alkoivat vasta tänään. American studies-kurssi aiheuttaa varmasti haasteita, sillä niin yksityiskohtaisesti 1900-luvun amerikkalaista historiaa ja kulttuuria kevään aikana kahlataan. Yhdysvaltalaisen opettajan yleisin fraasi olikin ensimmäisellä luennolla "tämän te jo aikaisemmilta kursseilta muistattekin". Toki.
Viime viikolla kävin mentorini kaverin bileissä. Hän oli juuri tullut vaihdosta Tampereelta, joten suosikkikaupunkimme olivat yhteiset. Bileissä paikallinen kulttuuri yllätti minut jälleen iloisesti, kun avasin ensimmäistä oluttani. Ei kuulemma ole tapana tuoda juhliin omia eväitä, vaan isäntä/emäntä on varannut riittävästi juomaa kaikille. Selvä.
Myös salibandyreenit jatkuivat normaalisti, tähtäimenä oli viikonlopun kärkikamppailu. Harjoituksiin ilmestyi myös toinen suomalaispelaaja, ja Juha pyöritteli puolustusta parin vuoden takaisella salibandyliigastatuksella. Nopea viesti liittoon kuitenkin tyrmäsi vahvistuksen pelihalut, sillä siirtoikkuna pätee myös maista vapaamielisimmissä. Lauantain matsiin oli kuitenkin löytynyt uusi valmentaja. Pelipaikka vaihtui vielä perjantaina omituisen härdellin jälkeen hieman lähemmäksi Groningenia, ja Amersfoort Amsterdamin lähellä sai toimia pelipyhättönä. Matkaan lähdimme kahdessa osassa, ja ulkomaalaisvahvistukset saivat kunniapaikat Wouterin isältään lainaaman auton takapenkiltä. Loput menivät junalla.
Moottoritieltä ei juuri maisemia ihailtu, mutta aika paljon maaseutua näin tiheästi asuttuun maahan mahtuu. Perillä rumimman näkemäni sählyhallin sisältä paljastui kuuluisa sisäinen kauneus, kun kärkiottelua oli siunattu hyvällä alustalla ja maan ainoilla kansainvälisiä pelejä viheltäneillä tuomareilla.
Vastaan asettui Alankomaiden sählykenttiä viime vuosina dominoinut FB Agents. Pääkaupungin ylpeyden, tuon Hollanti-sählyn RoPS:n, riveistä löytyi vain pari alankomaalaista. Vastustajan ainoa suomalaispelaaja toimi loukkaantuneena penkin takana, ja ruotsi oli kentällä yleisin kieli. Ennen peliä minua varoitettiin Ullesta, oli kuulemma nopea, taitava ja vihasi häviämistä. Ensimmäisessä vaihdossa laitoin vähän lapaa Ullen jalan alle, jonka seurauksena ruotsalaistähti kannettiin vaihtoon. Onneksi hän pystyi kuitenkin myöhemmin jatkamaan peliä.
Vannoutunut vapaamielisyyteni on ottanut sählykentiltä myös hieman konservatiivisia sävyjä. Nimittäin nimille pitäisi olla joku raja. Miten gr-äänteen ja pari muuta käsittämätöntä äännettä samassa nimessä voi lausua oikein kesken rintamahyökkäyksen? Onko sinulla joku urheilukentille sopiva lempinimi? Jaa ei. Onneksi avausmaalimme jälkeen kaikki aksentit, kielet ja diskurssit olivat jälleen samoja, olihan jokainen oppinut ne jo pienenä pihapeleissä toimittaessaan peliobjektin ensimmäistä kertaa maaliin.
Uuden pelikirjamme kaikki nyanssit eivät vielä toimineet, mutta hurjalla taistelulla otimme lopulta päätöserässä omamme lukemin 6-2. Maalissa Leo näytti miksi hän pelaa Hollannin maajoukkueessa. Paluumatkalla toki minua valistettiin, että maajoukkuestatus vaatii pelitaitojen lisäksi aika paljon omaa rahaa, joten osa parhaista on luopunut maajoukkuepaikoistaan. Joukkueeni U.C. Face Off ei ollut ikinä ennen kukistanut FB Agentsia, joten voitto ei ollut mikä tahansa. Pelin jälkeen puheissa vilahtelivat jo mystiset mestaruus, tupla ja europelit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti