Taas on ollut hieman taukoa, koska aika kuluu liian nopeasti. Mutta yritetään muistella. Kolme viikkoa sitten lähdimme Juhan kanssa klassiselle automatkalle Saksaan. Tuli ihan perheen kanssa 90-luvulla Keski-Euroopassa suoritetut automatkat mieleen. Autommekin oli samaa ikäluokkaa kuin ysärin matkoilla, kun Juhan kämppiksen Nissan Micra vuodelta -91 lähti äänekkäästi kohti Hannoveria. Hannoverissa menimme Juhan naapurissa Helsingissä vuosia asuneen saksalaisperheen luokse pariksi päiväksi. Matkalla Ralf jo pommitti viesteillä, mutta tekstiviestien välityksellä hän ei oikein ymmärtänyt, että Hopeanuolelle on jopa autobahnilla rajoituksensa. Perillä meitä odotti iloinen yllätys, kun Ralf oli rakentanut suomalaisen saunan taloonsa ja jääkaappi oli vuorattu Karjalalla ja Lapin Kullalla. Saunasta oli hyvä mennä jäähdytteleen lämpimään kevätyöhön. Jostain syystä kaipasin mökille.
Lauantaina lähdimme Juhan ja Ralfin kanssa katsomaan Eintracht Braunschweigin fudismatsia. Matkaa stadionille oli 70 kilometriä. Ruokapyödässä ehdotin vienosti lähtöä, mutta Ralf vakuutteli, ettei meillä ole kiire. No, ei ollut. Hieman uudempi Hopeanuoli kiiti matkan ns. nopeasti, muutaman kerran oli pakko takapenkiltä ujosti vilkaista nopeusmittaria. Eintracht Braunschweig oli jo varmistanut nousunsa 2. Bundesliigaan, joten tunnelma seisomakatsomossa oli lämmin, kun yli 20 000 katsojan loppuunmyyty stadion todisti kotivoittoa.
Sunnuntaina matkamme jatkui Esseniin, jossa Ville ja Laura ystävällisesti majoittivat meidät. Sunnuntaina nautimme Essenin puistoista ja jostain muustakin. Maanantaina kävimme vilkaisemassa fudismatsin Duisburg-Hertha Berlin. Berliiniläisille riitti tasapeli varmistamaan sarjanousu Bundesliigaan. Nousun varmistuttua vierasfanit ottivat kaiken irti. Juhan blogista voi vilkaista videot molemmista matseista. Kiitokset Villelle ja Lauralle kaikesta, olipa mukava nähdä pitkästä aikaa.
Sen jälkeen täällä Groningenissa oli kunnon karnevaalit, kun Kuningattaren päivän juhlat kestivät vähintään pari päivää. Keskusta oli pari päivää aivan tukossa, kun baarit soittivat musiikkia kaduilla ja parilla lavalla oli enemmän tai vähemmän hyviä esiintyjiä. Myös Kossu oli ihmettelemässä menoa. Pakko oli kuitenkin olla rehellinen, ei mun pikkukaupungissa ihan aina tapahdu niin paljon.
Sen jälkeen lähdin ansaitulle lomalle Espanjaan. Ensin palloilin pari päivää Barcelonassa ja vierailin Camp Noulla. Kieltämättä mahtavassa seuran museossa tulin hieman surulliseksi. Miksi nämä kaikki aasialaiset ja muut ulkomaalaiset ovat "ylpeitä" FC Barcelonasta ja pukeutuvat Messin paitaan? Toki harmittelin myös sitä, että näiden "kannattajien" kysyntä oli nostanut seuraavan päivän Mestarien liigan matsin lippujen hintoja. 200 euroa oli halvin tarjous stadionin kulmilla, joten tyydyin sympaattiseen pubiin, joka oli täynnä aika monta fudismatsia nähneitä katalaaneja. Pelin jälkeen otin yöbussin Madridiin, jossa oli tennisturnaus menossa. Kävin vilkaisemassa Rafa Nadalin pelin. Stadionille juuri ennen Nadalin matsia ilmaantuneet teinitytöt olivat hieman vaikeuksissa tennisetiketin kanssa, joten tuomarilla oli varsin hikinen iltapäivä, kun hän yritti hiljentää teinit ennen jokaista syöttöä. Toisessa erässä teinien paletti sekosi täysin, kun ottelua eturivissä seuranneen Christiano Ronaldon naama ilmestyi taululle. Illalla kävimme Emmin ja hänen kavereidensa kanssa juomassa muutamat oluet.
Matka jatkui seuraavana päivänä Malagaan. Bussista näkyi mielenkiintoisia asioita, jota en ole hetkeen nähnyt. Korkeuseroja. Ylä- ja alamäkiä. Jopa lunta vuoren huipulla. Malagassa Jele majoitti minut kartanossaan. Muutama päivä aurinkoa ja mahtavaa seuraa latasi kummasti akkuja. Miten jollakin voi olla niin loputtomasti energiaa, että se tarttuu? Jos jokin jäi harmittamaan, niin espanjaa pitäisi kyllä tuolla osata. Ennen seuraavaa reissua opettelen espanjaa, nyt paikallisten tyttöjen kanssa keskustelu oli liian vaikeaa. Toisaalta arvostin kahvilassa esitettyä näytelmää, kun tarjoilijat yrittivät selittää mulle Osaman tappoa. Yhteisen kielen puuttuessa toinen näytteli amerikkalaista sotilasta ja toinen Osamaa. Tuore uutinen tuli perille näinkin.
Lauantaina aina yhtä urhoollisen säbäorkesterimme kausi loppui lähes katkerimmalla mahdollisella tavalla. Ennen meidän peliä sarjaa johtava HDM tarjosi meille mahdollisuuden mestaruuteen häviämällä oman pelinsä. Meidän piti vain voittaa oma pelimme järkyttävällä maalierolla. Kaikki oli pelissä, mutta 18-3 -voitto oli kaksi maalia liian vähän. Jotenkin aika tyhjä olo jäi kaudesta. Niin monta kertaa oli hauskaa, mahtaviin ihmisiin olen tutustunut ja kaikkemme annoimme. Ehkä joskus vielä huomaa ne hyvät hetket matkan varrella, vaikka perille ei päästy. Ei ihan hetkeen tee mieli pelata mitään. Onkohan pelaamisessa edes mitään järkeä, kun suurin osa pelaajista ja joukkueista lopulta häviää? Sunnuntaina katsoimme yhdessä ruotsalaisten ja muutamien muiden kanssa lätkän "MM-finaalin". Jotenkin ulkomailla se pieni jossain lymyilevä nationalismi herää, vaikka samalla huomaa kevätturnauksen olemattomattoman merkityksen Suomen ulkopuolella, Ruotsi-Suomi-vastakkainasettelun yksipuolisuuden ja sotavertausten oksettavuuden.
